Rosanna Kulju

Tarina siskosta

rosanna kulju32 Comments

Tämän tekstin kirjoitin maanantaina kun olin menossa kotiin. 

Istun koneessa kohti pohjoista ja kotia. Äitin ja isän kotia. Tai no, mamman ja papan niin kuin meillä sanotaan. Oon syntynyt ja kasvanut pienessä paikassa nimeltään Haaparanta. Tai no, Haparanda. Suurin osa tietää Haaparannan siitä että sieltä käydään ostamassa nuuskaa :D Oon saanut kasvaa perheessä jotka on aina kannustanut ja rakastanut, oon joskus maininnut että mun lapsuus on aivan kuin jostain satukirjasta. 

 

Meidän perheessä on viisi lasta joista olen vanhin. Kolme poikaa ja kaksi tyttöä jonka lisäksi meillä on kaksi koiraa. Meillä oli myös vuosia pieni tyttölapsi T jolle oltiin sijaisperhe. Tästä haluankin kirjoittaa.

 

Mun äiti ja isä on halunnut ison perheen ja kun me ’omat’ lapset alettiin olemaan jo hieman isompia, äiti ja isä ilmoittautui sijaisperheeksi. Ensin ei oikein kuulunut mitään, mutta sitten yhtäkkiä tuli tieto että teille tulisi pieni tyttölapsi joka on elänyt huonoissa oloissa. Muistan ikuisesti sen hetken kun T tuli meille, maailman kaunein pieni tyttö joka oli 3vuotias. Tämä oli kesäkuussa 2011.

Kylläkin T oli todella kalpea ja laihassa kunnossa jonka lisäksi tosi hiljainen. T tuli meidän perheeseen jossa vilinää ja vilskettä riittää ja joissa on monta ihmistä. Asuin itse myös tämän kyseisen kesän kotona silloisen poikaystävän kanssa. 

 

T keksi meille kaikille lempinimet, varmasti koska meitä oli niin monta ja liikaa muistamista kerralla. Mun veli Rudolf oli långa pojken (pitkä poika), August oli stora pojken (iso poika), mun exä Joni oli knasiga pojken ( hassu poika) ja äiti ja isä oli aluksi Hanna-Kaisa ja Klaus mutta muuttui hyvin hyvin nopeasti mamma ja pappa. Oli mahtavaa seurata kuinka noin jotenkin erakoitunut ja kaltoin kohdeltu lapsi yhtäkkiä alkaa syömään kunnolla, liikkumaan ja ennen kaikkea elämään. T söi pelkkää raejuustoa ja jugurttia kun tuli meille, meillä se muuttui hyvin nopeasti koska meillä syödään lautasmallin mukaan. 

 

Tämä lapsi vei mun sydämen. Siitä tuli mun sisko. Meidän kaikkien sisko, lapsi ja perheenjäsen. Se kulki mukana jokapaikassa, sai kavereita, aloitti kerhossa, kävi tanssikoulussa ja muissa harrastuksissa. Meidän perhe antoi tälle lapselle oikean kodin, oikean perheen. Häntä kohdeltiin kuin omaa lasta. Tyttö pääsi käymään ulkomailla 5kertaa ensimmäisen vuoden aikana, kaikkien muiden reissujen lisäksi.

 

T;n äiti oli itse pahasti riippuvainen eri aineisiin, lääkkeisiin ja huumeisiin jonka lisäksi myös alkoholi maistui. Tarkennan tässä kohtaa ettei meidän perhe koskaan tarkoittanut hänen äitille mitään pahaa, eikä koskaan estetty sitä tulemasta kylään tai soittamasta tyttärelleen.T;n äiti oli antanut lapsensa sijaisperheeseen ns vapaaehtoisesti koska itse halusi hakea apua riippuvuudelleen. 

Tietysti tämmösissä tapauksissa on kaikenlaisia käänteitä. Lapsi odottaa masu kipeänä jos on äitin kanssa tapaamispäivä. Tai odottaa innoissaan joku piirrustus kädessä pihalla äitiä, kunnes meille ilmoitetaan ettei äiti tulekaan. Kyllä lapsi ymmärtää ja ennen kaikkea aistii asioita vaikka onkin tosi pieni. T ei koskaan esimerkiksi syönyt lääkkeitä vaikka oli kuinka kipeä, miksiköhän? No siksi, että äiti on niitä vedellyt aivan tarpeeksi ja jättänyt tytön istumaan yksin lattialle paskasessa vaipassa tuntikausiksi. 

On vaikea tietää kuinka paljon sen ikäinen lapsi muistaa asioita. T saattoi yhtäkkiä kertoa jotain kummallisia juttuja jotka on ehkä tapahtunut äitin luona aiemmin tai sitten ei. Oli aika karua kuunnella kun tyttö kerto asioista mitä on tapahtunut.. T:lle sanottiin aina että täällä saat asua kunnes olet iso, tämä on meidän koti ja meidän perhe. Kaikki meistä rakastaa sinua eikä koskaan annan sinua pois. Ja näin sen piti mennä. Toisin meni. 

 

Muistan erityisesti kertoja kun ollaan istuttu saunassa kahdestaan ja juteltu kaikenmoista. Oon vanhimpana lapsena kertonut kuinka me ei koskaan anneta sitä pois, kuinka lupaan hakea sen tarhasta seuraavana päivänä ja viedä tarhaan, kuinka lupaan että laitan sille letit hiuksiin tanssikouluun. Kertoja kun olen hakenut sitä tarhasta ja se juoksee kädet ojossa mua kohti ja hyppää mun syliin. Niitä miljoonia kertoja kun olen sanonut kuinka paljon häntä rakastan ja kuinka paljon oon halannut ja pussannut. 

 

Kyyneleet valuu kun kirjoitan tätä. Tämä on erittäin, erittäin ikävä tapaus.. Ja se miten meitä kohdeltiin.. No, tuun siihen. 

 

T on asunut meillä yli 3 vuotta ja äiti on käynyt käymässä epäsäännöllisin väliajoin ja T on myös käynyt äitillä pari päivää silloin tällöin. Äiti asui 300km meistä joten oli helppo käydä kylässä silloin kun oli sovittu. T;n äiti alkoi voimaan paremmin aina välillä, välillä se oli taas ihan pohjalla. Kuitenkin yhtäkkiä se odotti seuraavaa lasta ja sillä oli mies ja kaikki kunnossa. Koska hän oli antanut T;n vapaaehtoisesti meille, hän pystyi myös päättämään ihan yks kaks yhtäkkiä yhdessä sossun kanssa että hän haluaa että T muutetaan lähemmäksi häntä ja hänen uutta perhettä. 

 

Ja näin tehtiin. Yksi päivä sossu vaan hakee T;n. Kukaan meistä ei saa hyvästellä, kaikki lapsen tavarat jää ja ainostaan ne mitä sillä oli alunperin mukana (muutama vaate ja yks pehmolelu, pari kirjaa jne). Asuin silloin jo Helsingissä kun tämä tapahtu. Äiti soitti mulle ja kertoi että näin on nyt käynyt ja ettei me olla asianomaisia koska oltiin ’vaan’ sijaisperhe. Mä olin varma että nyt meidän äiti saa sydänkohtauksen tai jotain muuta vielä pahempaa. Koko maailma romahti meillä kaikilla. Ei hyvästelyjä, ei puhelinsoittoa, EI MITÄÄN. Ja meille ei kuulunut mihin hän menee tai mitä tulee tapahtumaan. Tämä on aivan sairasta. Ja edelleen mua raivostuttaa koko juttu ja oon niin monta kertaa jo kirjoittanut sosiaalitoimistoon tästä muttei ketään kiinnosta koska lapsi ei ole meidän. Mun vanhemmat oli pelkkiä huoltajia. EMME OLE ASIANOMAISIA, lapsi ja sen tulevaisuus ei kuulu meille. Tämä oli elokuussa 2014.

 

Aina kun tapahtuu negatiivisiä asioita ja elämä koettelee täytyy yrittää muistaa että Jumala koettelee niitä jotka sen kestää. Että kaikesta syntyy jotain hyvää, jos ei nyt niin joskus tulevaisuudessa. Mä uskon ja tiedän sydämessäni että heti kun T oppii kirjoittamaan ja hieman kasvaa, se ottaa yhteyttä meihin. 

T, du vet att vi alla älskar dig i massor. Vi kommer vänta så länge det krävs. 

 

Tässä oli pieni avautuminen rakkaudesta ja mitä perhe merkitsee minulle. MIKÄÄN tässä maailmassa ei ole tärkeämpää kuin perhe ja kaikki läheiset. Muistakaa kertoa että rakastatte ja välitätte, koska koskaan ei voi tietää koska on liian myöhäistä. Koskaan ei pitäisi olla liian kiire käydä kylässä kotona, isovanhemmilla tai sukulaisten haudoilla. Ei työ, ura tai mikään muu ole kuitenkaan loppupeleissä rakkautta tärkeämpää. 

 

Isosisko. Se titteli on mulle se kaikista tärkein.