Rosanna Kulju

Liikuntarajoitteinen vs terveet jalat

rosanna kulju1 Comment

 

Oletko koskaan oikeasti miettinyt millaista olisi istua pyörätuollissa? Millaista olisi olla jollain tavalla liikunta-rajoitteinen? Mun äitillä meni jalka poikki kolmesta paikkaan pari päivää ennen mun synttäreitä heinäkuun lopulla. Mun äiti joka on maailman aktiivisin äiti, aina viemässä harkkoihin, siivoamassa tai töissä. Tietty kepit voisi olla vaihtoehto, mutta jos on yhtään ylipainoa ja huonot käsilihakset se on aika vaikeaa, jos ei mahdotonta. On outoa nähdä kuinka äiti pyörii pyörätuolissa pitkin kotia. On huoneita joihin hän ei pääse lainkaan tuolilla ja muutenkin liikkuminen on haastavaa kaikinpuolin. 

 

En ole koskaan ajatellut kuinka raskasta olisi jos joku läheinen olisi pyörätuolissa. Kuinka kaikkea tarvitsee miettiä etukäteen. Minne voi mennä kahville, lounaalle, kylään. Joku paikka missä ei ole rappusia tai tosi ahtaat sisäänkäynnit. En oo koskaan ajatellut kuinka raskasta on käydä kaupoissa, pyörätuoli sisään ja ulos autosta ja sama rumba joka kaupassa. Käytiin kävelyllä rannassa viime viikolla koirien kanssa. Olin aivan hiki päässä kun työnsin pyörätuolia pitkin kävelytietä, vaikka mentiin aivan hidasta vauhtia. Mietin eilen kuinka mahtavasti esimerkiksi mulla on asiat. Mulla jolla on terveet jalat ja mahdollisuus harrastaa liikuntaa, mennä koska vaan minne vaan ja tehdä aivan mitä vaan. 

Sen kiireisen arjen keskellä kun juoksen joka paikkaan ja kiroan kiirettä pitäisi miettiä minkälaista olisi arki pyörätuolissa. Pitäisi olla niin kiitollinen siitä että saa olla terve, ei vaan silloin kun käy jotain tai on kipeä, vaan AINA. Kiitollinen ja onnellinen. 

Kuitenkin äitini siivoaa kotona, sisustaa ja keksii joka päivälle jotain tekemistä. Kun jalka oli mennyt 2 päivää sitten poikki niin hän lensi silti Helsinkiin mun synttäreille ja käytiin Suomenlinnassa ja Saunalautalla ja vaikka missä. Siitä tullaankin siihen ajatukseen että jokainen voi olla ihan mitä vaan haluaa. Kaikesta riippumatta. 

Muistan kun kuulin ensimmäistä kertaa Pekka Hyysalosta ja hänen onnettomuudesta. Muistan, että mietin mitenköhän sen nuoren pojan tulevaisuudelle käy. Nykyään Pekka urheilee ja osallistuu kilpailuihin näyttääkseen muille, että kaiken voi tehdä jos vaan tarpeeksi haluaa. Oon tavannut Pekan muutaman kerran ja aina olen yhtä hymyä kun näen hänet ja saan kuunnella mitä hänellä on sanottavaa. Aivan huikea persoona. Fight Back on Pekan merkki ja se onkin sellainen asia jota aina tuen messuilla jne ostamalla kirjan tai lippiksen tms. 

 

Kyllä se vaan on niin että ’if you can dream it you can achieve it’. Tällä tarkoitan että jokaisen pitäisi oikeasti unelmoida enemmän ja ennen kaikkea tehdä töitä niiden unelmien eteen. Uskoa niihin unelmiin ja itseensä, kuuntelematta muiden mielipiteitä. Uskotteko että esim nyt tapetilla ollut Saara Aalto olisi edes osallistunut jos olisi kuunnellut kaikkien muiden mielipiteitä? Varsinkaan suomalaisten? EI olisi. Omat unelmat ja haaveet edellä pääsee pitkälle. 

Suomalaisilla on vähän se mentaliteetti että ’mitä järkeä’ ’et sä kuitenkaan onnistu’. Monessa asiassa. Käydään töissä 8-16 työssä jota inhotaan ja viikonloppuisin vedetään pää täyteen ja maanantaina uusiksi.  Nämä on myös ne ihmiset jotka on ensimmäisenä mollaamassa ja kommentoimassa muille ’no kato nyt tuotakin’ ’mitä tuokin oikein yrittää olla?’ ’ai muutti helsinkiin, no maitojunalla se takaisin tulee’. Nämä on niitä ihmisiä joilla ei itsellään ole unelmia, jotka on tyytynyt elämäänsä. Ei jaksa, ei halua ei osaa unelmoida tai edes yrittää. Mä en koskaan halua tyytyä mun elämään. Haluan että elämä on täynnä ylä ja alamäkiä, aurinkoa ja sadetta. 

Jos kuuntelisin kaikkia kommentteja joita kuulen itsestäni, varmaan hirttäisin itseni. Niinku aivan oikeasti. Jos lukisin nettipalstoja jossa mua henkilönä mustamaalataan ja haukutaan. Pitää kulkea omaa tietä ja oikeasti uskoa itseensä. 

 

Vähän lähti off topic tämä postaus mutta mutta.. :D 

Inhoan ihmisiä jotka ei ole aitoja. Aivan sama mitä olet kunhan olet aito. Inhoan semmosta että puhutaan selän takana ja päin naamaa ei sanota mitään. Päin naamaa esitetään kaveria ja selän takana puhutaan sen minkä kerkeää. Miksi? Itse en harrasta semmosia kaverisuhteita lainkaan. Jos on joku kenestä en pidä jostan syystä, en kyllä halaile tätä henkilöä jos törmään siihen jossain. As simple as that.

Samoin monet bloggarit jotka kirjoittelee kuinka ne vaan syö rehuja ja käy metsälenkeillä ja oikeasti dokaa ja sekoilee viikonlopusta toiseen. Miksi kirjoittaa semmosta joka ei pidä paikkaansa? Tai yrittää olla joku muu? Mä en voi yksinkertaisesti ymmärtää. Miten edes jaksaa kirjoittaa liibalaabaa blogipostaukset täyteen jostain omassa päässä kehitetystä satuelämästä? No eipä oo mun ongelma, ihmettelen vaan näitä asioita. :D

Nyt jatkan syysauringon ihmettelemistä, ihanaa liikunnallista tiistaita kaikille <3

Minun ihana pikkunen pikkunen serkku Meea <3

Minun ihana pikkunen pikkunen serkku Meea <3

 

Rosanna